Huttusten sukuseura kokoontui 7.-8.8.2021 Sulkavalla, 

Tiittalan kartanossa

Sulkava, Tiittalan kartano

Tiittalan kartanon historia alkaa jo 1400-luvulta, jolloin tilan omisti Sulkavaisten maanviljelijäperhe. Sulkava nimi tuleekin tämän tilan ensimmäisistä asukkaista, Sulkavaisista.   Tutustu tarkemmin Tiittalan kartanon mielenkiintoiseen historiaan.  

Nykyinen omistaja on Timo Huttunen vaimonsa Elina Lindellin kanssa, jo vuodesta 1997. He ovat entisöineet kartanon rappeutuneet tilat ja rakentaneet paikasta viihtyisän juurikin tällaisia tilaisuuksia varten. Toki siellä voi vierailla pienemmälläkin joukolla esimerkiksi perhelomilla. 

Timo kertoi kokouspäivän aluksi Kartanon historiasta lyhimmän version. Pitempi versio olisi kuulemma kestänyt kolme tuntia. Kieltämättä olisi ollut mielenkiintoista kuulla pitkä versio, mutta siihen olisi meidän kokousaikakin hurahtanut. Esityksen päätteeksi Timosta saatiin uusi sukuseuran jäsen. Hän on Säämingin Huttusia, Juho Heikinpoika Huttusen (s. n 1676) jälkeläinen. 

Kartanon omistaja Timo Huttunen esittelee kartanon mielenkiintoista historiaa.

Lauantaina 7.8.2021 aloitimme ohjelmasta poiketen jo klo 14.00 johtuen puheenjohtajan sekoilusta kelloajoissa. Mutta sekin koitui hyödyksi, koska aloituspuheet veivät aikaa melko paljon enempi, kuin oli tarkoitus. Se taas johtui jäsenten aktiivisuudesta ja puheenvuoroista aloituksen aikana. Tosin olen kyllä monesti taipuvainen ylittämään minulle varatun ajan. 

Aluksi käytiin pintapuolisesti läpi Tiittalan historiaa. Onneksi seuraavana päivänä Timo Huttunen omassa esityksessään kertoi paljon muutakin, kuin sen mitä Tiittalan kotisivuilla esitetään. Käytiin läpi joitakin toimintavuoden ajan tapahtumia ja keskusteltiin vähän sukututkimuksestakin. Ennen lounasta jäi vielä vähän yli kaksi tuntia aikaa sukuhaarojen välisiin keskusteluihin. Tuntui, että aika loppui vähän kesken. Seuraavalla kerralla täytynee tämä osa ohjelmasta suunnitella tarkemmin ja toivottavasti kaikki kotisivuilla mainitut sukututkijat olisivat paikalla. 

Lounaan jälkeen järjestettiin juhlasalissa lauantain toivotut. Näin annettiin Karillekin aikaa huokaista, ettei tarvitse kokoajan musisoida. Tottakai Kari kävi päivän mittaan useammankin kerralla pianon ääressä ja saatiin kuulla soitantaa.

Lauantain toivotut alkoin klo 18.00 Eteläsuomalaisen Osakunnan Laulajien esittämällä Savolaisten laululla ja päättyi noin 20.00 Reijo Taipaleen & the Mustangin esittämään Soita kitara kaipaustani-kappaleeseen. Toivomuksia tuli niin paljon, että kaksi tuntia tauotta siinä hurahti. Onneksi on Apple-music, Spotify ja YouTube. Lähes kaikki toivomukset oli mahdollista täyttää. Parissa kappaleessa oli eri esiintyjä, kun oli toivottu. Nykyajan tekniikalla kappaleiden etsintä tapahtui sujuvasti iPadillä. Yhden kappaleen soidessa etsittiin seuraava kappale valmiiksi. Kaiken kaikkiaan soitettiin 32 eri kappaletta. Soittolista on täällä.

Osa väkeä lähti jo aiemmin saunomaan Willa lähteeseen ja lauantain toivottujen yleisö liittyi joukkoon mukaan. Siellä syötiin iltapalat, grillattua makkaraa ja erilaisia salaatteja. Syötävä ei loppunut kesken. Illan viettoa jatkettiin keskustelujen merkeissä ja iltajuomaa hörppien. Kohtuudella, kuten Huttusten sukuseuran jäsenet yleensäkin. Kari löyti jostai pari kolme laulukirjaa, joissa oli nuotit ja sanat. Hän kaivoi esiin haitarin ja niin alkoi soitanta. Laulut ei oikein hyvin onnistunut, mutta tunnelma oli korkealla.

 Sunnuntaina 8.8.2021 oli kesäkokouksen virallinen puoli, eli Ari Kolehmaisen sukututkimuksen vaiheen esittely ja vuosikokous.

Väki kuuntelee tarkkaavaisena Arin esitystä tutkimuksen tuloksista ja puutteista DNA-tutkimuksissa.

Ari totesi, että tutkimuksen kirjallinen raportointi on edelleen liian varhaista, koska kaikkia tarvittavia DNA-testejä ei ole saatu. Raporttia ei kannata julkaista keskeneräisenä, vaan on panostettava aukkokohtien DNA-testattavien etsimiseen.

Rantasalmen Huttuset: Y-DNA:n tulos ei ole Huttusia, lähimpänä Kauppisia, mutta koska ei ole BigY:tä, ei voida varmuudella sanoa mihin sukuun menee. Sukuhaarasta olisi ehdottomasti saatava lisänäyte nyt testattuihin (setä ja veljenpoika) kaukaa haarautuvasta linjasta.

Huttusten DNA-projektin jatko

- DNA-projekti on yhä kesken. Juvan ja Rantasalmen haaroista puuttuvat varmistusnäytteet edelleen.

- Pohjois-Karjalan Huttusista ja Haapaveden Huttusten mieslinjasta olisi tärkeää saada näytteitä, ovat kuitenkin osa kokonaisuutta ja voivat auttaa tärkeän palasen selvittämisessä myös muiden osalta.

- Onko elossa muutamia pieniä sukuhaaroja, kuten Puumala? Näiden pienien linjojenkin testaus auttaisi kokonaisuutta. Kaikki sukuhaarat voivat vaikuttaa myös toisiin, yhdenkään uuden testaaminen ei ole muidenkaan kannalta.

- Tärkeää on myös päivittää markkeritestejä BigY 700-tasolle. Vain näin rakennetaan Huttusten haplopuuta. Esim. Lemin ja Säämingin Huttuset voisivat näin saada tarkan paikan haploryhmän puussa ja asutushistoriassa, nyt voidaan vain summittaisesti linjan sanoa olevan eteläkarjalainen.

Päivien huipentumana oli vuosikokous. Vuosikokouksen puheenjohtajaksi valittiin Martti O. Huttunen hänen johdollaan esiteltiin tilinpäätös 2020, toimintakertomus 2020 ja toimintasuunnitelma 2021-2022. Tilinpäätös vahvistettiin ja hallitukselle myönnettiin vastuuvapaus.

Sukututkimuksen linjauksena todettiin, että DNA-tutkimusten puutteet tulee paikata Arin esityksen mukaisesti.  Olkaa kaikki jäsenet aktiivisia löytääksemme sopivia testattavia. Tutkimusta koordinoi Kari Hokkanen, joten välittäkää kaikki tutkimuksia koskevat havaintonne hänelle. 

Kiitos kaikille kesäkokoukseen osallistujille miellyttävistä hetkistä Tiittalan kartanossa.

Kokouksen ryhmäkuva. Valitettavasti osa ehti poistumaan paikalta ennen kuvan ottoa. Muistakaa ja muistuttakaapa ensi kerralla, että kukaan ei poistu ennen ryhmäkuvan ottamista.

Kuvagalleria, jossa kuvia kokouspäiviltä.